The Canterbury Tales | Summary & Analysis | Geoffrey Chaucer (Saattaa 2024)
Canterburyn tarinat, Geoffrey Chaucerin kehyskertomus, kirjoitettu keskikielellä vuosina 1387–1400.
Geoffrey Chaucer: Viime vuodet ja The Canterbury Tales
Chaucerin palveluksessa kuninkaan töissä toimi vain heinäkuusta 1389 kesäkuuhun 1391. Tuolloin hänet ryöstätiin useita kertoja ja
Tarinojen kokoelmakehyslaite on pyhiinvaellus Thomas Becketin pyhäköön Canterburyn osavaltiossa Kentissä. 30 matkaa suorittavaa pyhiinvaeltajaa kokoontuu Tabard Inniin Southwarkissa Thamesin yli Lontoosta. He suostuvat osallistumaan tarinankerrontaan kilpailun aikana, ja Tabardin isäntä Harry Bailly toimii kilpailun seremonioiden mestarina. Suurin osa pyhiinvaeltajista johdetaan eloisilla lyhyillä luonnoksilla ”Yleisprologissa”. 24 tarinan väliin ovat lyhyet dramaattiset kohtaukset (nimeltään linkit), jotka esittävät vilkasta vaihtoa, joihin yleensä osallistuu isäntä ja yksi tai useampi pyhiinvaeltaja. Chaucer ei suorittanut kirjaansa koskevaa suunnitelmaa kokonaan: paluumatkaa Canterburystä ei sisälly hintaan, ja jotkut pyhiinvaeltajista eivät kerro tarinoita.
Pyhiinvaelluskuvan käyttö kehystyslaitteena antoi Chaucerille mahdollisuuden tuoda yhteen ihmisiä monilta elämänaloilta: ritari, prioressi, munkki; kauppias, lakimies, franklin, tieteellinen toimihenkilö; mylly, riutta, armahtaja; Bathin ja monien muiden vaimo. Sosiaalisten tyyppien monimuotoisuus, samoin kuin itse tarinakilpailun laite, sallivat esitellä erittäin monipuolisen kirjallisuuslajien kokoelman: uskonnollinen legenda, kohtelias romantiikka, rassi fabliau, pyhimys, allegorinen tarina, pedon tarina, keskiaikainen saarna, alkemia tiliä ja toisinaan näiden genrejen sekoituksia. Tarinat ja linkit tarjoavat yhdessä monimutkaisia kuvia pyhiinvaeltajista, kun taas tarinoissa on merkittäviä esimerkkejä lyhyistä jaekertomuksista jakeessa sekä kaksi proosa-esitystä. Pyhiinvaellusmatka,joka keskiaikaisessa käytännössä yhdisti perustavanlaatuisesti uskonnollisen tarkoituksen ja maallisen edun kevätlomaan, teki mahdolliseksi laajemman harkinnan tämän maailman nautintojen ja pahojen sekä seuraavan hengellisen toiveiden välisestä suhteesta.
The Canterbury Tales consists of the General Prologue, The Knight’s Tale, The Miller’s Tale, The Reeve’s Tale, The Cook’s Tale, The Man of Law’s Tale, The Wife of Bath’s Tale, The Friar’s Tale, The Summoner’s Tale, The Clerk’s Tale, The Merchant’s Tale, The Squire’s Tale, The Franklin’s Tale, The Second Nun’s Tale, The Canon’s Yeoman’s Tale, The Physician’s Tale, The Pardoner’s Tale, The Shipman’s Tale, The Prioress’s Tale, The Tale of Sir Thopas, The Tale of Melibeus (in prose), The Monk’s Tale, The Nun’s Priest’s Tale, The Manciple’s Tale, and The Parson’s Tale (in prose), and ends with “Chaucer’s Retraction.” Not all the tales are complete; several contain their own prologues or epilogues.
Probably influenced by French syllable-counting in versification, Chaucer developed for The Canterbury Tales a line of 10 syllables with alternating accent and regular end rhyme—an ancestor of the heroic couplet.
