Jatka perustamista, supervaltojen - etenkin Yhdysvaltojen - käytäntö pysyvän sotilaallisen läsnäolon perustamisesta vieraassa maassa keinoksi suunnitella voimia ja edistää kansallisia etuja.
Termi eteenpäin laskeutumisella viittaa varusteisiin, asevoimiin ja pysyviin sotilaallisiin laitteisiin, jotka on sijoitettu ulkomaille tai sijoitettu merelle rauhan aikana. Yleisempi termi, läsnäolo, sisältää sellaiset ei-kilpailut merentakaiset sotilaalliset toimet, kuten pääsysopimukset, ulkomainen sotilasapu, yhteiset koulutusharjoitukset ja tiedustelun jakaminen. Näkyvän merentakaisten armeijan läsnäolon on tarkoitus projisoida kansallista valtaa, estää potentiaalisia vastustajia ja vakauttaa mahdollisesti epävakaat alueet. Eteenpäin tukeminen tukee myös tietyn suurvallan puolustuspoliittisia tavoitteita hillitsemällä sotilaallista kilpailua tietyllä vaikutusalueella.
Eteenpäin perustaminen täyttää logistiset tarpeet ja laajemmat strategiset tavoitteet. Sotilashenkilöstön ja -välineiden läsnäolo tärkeillä maantieteellisillä alueilla mahdollistaa nopean toiminnan konfliktitilanteissa, jos pelottelu epäonnistuu. Sotilaallisten voimavarojen sijoittaminen ulkomaille vähentää huomattavasti aikaa, joka kuluu laitteiden ja joukkojen kuljettamiseen konfliktialueelle. Eteenpäin laskeminen antaa komennoille siten mahdollisuuden siirtyä nopeasti ja keskittää sotilaallisen voiman kaukaisiin maailman nurkkiin.
Eteenpäin vietävä rauhanaikainen sotilaallinen läsnäolo on yksi globaalin supervallan määrittelevistä piirteistä. Huipussaan 19. vuosisadan lopulla ja 20. vuosisadan alkupuolella Britannian valtakunta ylläpitää varuskuntien ja hioma-asemien järjestelmää, joka kattoi maailman. Toisen maailmansodan jälkeen Yhdysvallat purkautui monet sota-tukikohtistaan, mutta piti tärkeänä sotilaallisen läsnäolonsa Euroopassa ja Aasiassa pyrkiessään hillitsemään Neuvostoliittoa. Kylmän sodan päättyminen lisäsi rakenneuudistusta, kun Venäjä pyrki säilyttämään alueellisen vaikutuksensa tekemällä perussopimuksia entisten Neuvostoliittojen kanssa.
After the September 11, 2001, terrorist attacks, the U.S. Department of Defense embarked on a global posture-realignment process that focused less on a large overseas concentration of U.S. troops and matériel and more on rapid deployment into areas that may be distant from the basing location. These changes in forward-basing posture were intended to address the complex and asymmetric threats of the post-Cold War world more effectively and flexibly.
