Vesililja (Nymphaeaceae-perhe), joka on 58 lajia kuudesta suvikauden makean veden kasvien suvusta, jotka ovat kotoisin maailman leuto- ja trooppisista alueista. Suurimmalla osalla vesililjalajeista on pyöristetyt, eri tavoin lovetut, vahamaisesti päällystetyt lehdet pitkillä varilla, jotka sisältävät paljon ilmatiloja ja kelluvat hiljaisissa makean veden elinympäristöissä. Varret syntyvät paksusta, lihavasta, hiipivästä vedenalaisesta varresta, jotka on haudattu mudaan. Näyttäviä, tuoksuvia, yksinäisiä kukkasia kannetaan vedenpinnan yläpuolella tai yläpuolella pitkillä varreilla, jotka on kiinnitetty maanalaisiin vartaloihin. Jokaisella kuppimaisella kukalla on kierrejärjestely lukuisista terälehdistä.
Useimpien lajien kukissa on paljon heteitä (miespuoliset lisääntymisrakenteet). Jotkut kukat avautuvat vain aamulla tai illalla houkutellakseen hyönteisten pölyttäjiä. Hedelmät ovat yleensä pähkinä- tai marjamaisia. Jotkut hedelmät kypsyvät vedenalaisessa tilassa, kunnes ne rikkoutuvat tai rappeutuvat, ja siemenet kelluvat sitten pois tai uppoavat. Joillakin vesililjoilla on myös upotettuja lehtiä. Kaikki perheen jäsenet ovat monivuotisia lukuun ottamatta Euryale-sukua, yksivuotista tai lyhytikäistä monivuotista, jota esiintyy vain Aasiassa.
Nymphaea-suvun muodostavat varsinaiset vesililjat eli vesinymfit 46 lajia. Pohjois-Amerikan yleinen vesiruusu tai lampililja on Nymphaea odorata. Eurooppalainen valkovesikukka on N. alba. Molemmilla lajeilla on punertavia lehtiä, kun ne ovat nuoria ja suuria tuoksuvia kukkia. N. alban lehtiterillä on syvä, kapea lovi. Muilla Nymphaea-lajeilla on vaaleanpunaiset, keltaiset, punaiset tai siniset kukat; monet lajit ovat hybridi-alkuperää. Muinaisen egyptiläisen taiteen lotus oli yleensä sininen lootus (N. caerulea). Egyptiläisessä lootossa, N. lotus, on hammastettuja lehtiä ja pitkiä varret, jotka nousevat vedenpinnan yläpuolelle tukemaan valkoisia kukkia, jotka kukkivat yöllä ja pysyvät avoinna keskipäivään saakka.
The genus Nuphar, with about 10 species distributed throughout the Northern Hemisphere, includes the common yellow water lily, cow lily, or spatterdock (Nuphar advena) of eastern North America. The yellow water lily has submerged leaves that are thin and translucent and leathery floating leaves.
The largest water lilies are those of the tropical South American genus Victoria, comprising two species of giant water lilies. The leaf margins of both the Amazon, or royal, water lily (V. amazonica, formerly V. regia) and the Santa Cruz water lily (V. cruziana) have upturned edges, giving each thickly veined leaf the appearance of a large, shallow pan 60 to 180 cm (about 2 to 6 feet) across and accounting for its common name, water platter. The fragrant flowers of Victoria have 50 or more petals and are 18 to 46 cm (about 7 to 18 inches) wide. They open white toward evening and shade to pink or reddish two days later before they wither, to be replaced by a large berrylike fruit.
Water lilies provide food for fish and wildlife but sometimes cause drainage problems because of their rapid growth. Many varieties have been developed for ornamental use in garden pools and conservatories. Two aquatic families related to the water lilies are the water shields and the fanworts, making up the family Cabombaceae. Nymphaeaceae and Cabombaceae are members of the water lily order, Nymphaeales.
