Jatakan buddhalainen kirjallisuus
3. Idän uskonnot: hindulaisuus ja buddhalaisuus (Saattaa 2024)
Jataka (Pali ja sanskriti: ”Syntymä”) mikä tahansa buddhan entisen elämän erittäin suosittu tarina, joka säilyy buddhalaisuuden kaikissa haaroissa. Jotkut Jatakan tarinat ovat hajallaan buddhalaisten kirjoitusten Pali-kaanonin eri osioihin, mukaan lukien 35-ryhmä, joka on kerätty didaktisiin tarkoituksiin. Nämä 35 muodostavat Khuddaka Nikayan (”Lyhyt kokoelma”) viimeisen kirjan, Cariya Pitakan (”Toimintakori”). Tämän lisäksi viidennen vuosisadan sinhaalainen kommentti, joka on kyseenalaiseksi osoitettu buddhalaiselle tutkijalle nimeltä Buddhagosa ja jota kutsutaan Jatakatthavannanaksi tai Jatakatthakathaksi, kokoaa yhteen noin 550 Jataka-tarinaa, joista osa on melko lyhyt, kun taas toiset ovat niin kauan kuin novelletteja.
Jokainen tarina alkaa huomioimalla tapahtuma, joka sai sen kertomuksen, ja päättyy siihen, että Buddha tunnistaa johdantokappaleessa olevien ihmisten elämän aiempien ihmisten elämän kanssa. Näissä tarinoissa on huumoria ja huomattavaa monimuotoisuutta. Tuleva Buddha voi esiintyä heissä kuninkaana, syrjäytyneenä, jumalana, norsuna - mutta missä tahansa muodossa hänellä on jonkin verran hyvettä, jonka tarina siten sisustaa.
Monilla jatakilla on samankaltaisuuksia Mahabharatassa (”Bharata-dynastian suuri eeppinen”), Panca-tantrassa (eläinfabula), Puranassa (legendakokoelmat) ja muualla muussa kuin buddhalaisessa intialaisessa kirjallisuudessa. Jotkut esiintyvät taas sellaisissa paikoissa kuin Aesopin tarinat. Jataka-tarinoita on myös kuvattu usein veistoksessa ja maalaamisessa buddhalaisessa maailmassa.
Valtion lippu, joka koostuu valkoisesta puolikuusta vihreällä paneelilla, jota ympäröi leveä punainen reuna. Lipun leveyden ja pituuden suhde on 2: 3. Arabian niemimaalta ja Itä-Afrikan rannikolta tulevat arabit ovat purjehtineet ja kauppaneet laajalti Intian valtameressä vuosisatojen ajan. Monet heidän aluksistaan kuljettivat
Friedrich Ebert, Saksan sosiaalidemokraattisen liikkeen johtaja ja maltillinen sosialisti, joka oli johtaja Weimarin tasavallan perustuslain toteuttamisessa, joka yritti yhdistää Saksaa sen tappion jälkeen ensimmäisessä maailmansodassa. Hän oli Weimarin tasavallan presidentti. vuosina 1919 - 1925.